Suomen lasten aivojen lääkehistoria muuttui rajusti

Kahdeksan vuotta sitten 10,7 prosenttia Suomen lapsista käytti lääkkeitä, jotka vaikuttavat suoraan hermostoon. Nyt luku on 15,5 prosenttia. Muutos on tapahtunut nopeasti, ja se ei ole vain tilastollinen fluktuaatio, vaan selkeä suuntautuminen, joka on yllättänyt monen asiantuntijan. Kyseessä on ensimmäinen valtakunnallinen tutkimus, joka kattaa kaikki alle 18-vuotiaat ja kaikki reseptilääkkeet vuosina 2017 ja 2025.

Luvut eivät ole abstrakteja. Ne tarkoittavat sitä, että jokainen viides kouluikäinen tai nuori suomalainen käyttää päivittäin tai säännöllisesti lääkettä, joka muokkaa aivojen kemiallista tasapainoa. Tämä on harvinaista pohjoismaisessa vertailussa, ja se heijastaa syvällistä muutosta diagnosoimisessa, hoidon kynnyksessä ja palveluiden saatavuudessa. Emme enää ole se maa, joka on ollut varovainen ADHD-lääkityksessä. Nyt olemme joukossa, jossa käyttö on korkeimmillaan.

ADHD-lääkkeiden käyttö kolminkertaistui

Methylfenidaatin käyttö on kolminkertaistunut, kun taas lisdexamfetamiinin käyttö on kasvanut kahdeksankertaiseksi. Nämä luvut kertovat siitä, ettei kyseessä ole vain uusia lääkkeitä, vaan vanhojenkin käyttö on levinnyt laajemmalle. Lisdexamfetamiini on ollut aiemmin harvinaisempi vaihtoehto, mutta sen suosio on noussut jyrkästi, mikä viittaa siihen, että hoitokäytännöt ovat muuttuneet merkittävästi.

Tämä ei ole sattumaa. Tutkijat korostavat, että ADHD:n tunnistaminen on parantunut, ja hoidon kynnys on alennettu. Samalla palveluiden saatavuus on parantunut, mikä on mahdollistanut laajemman lääkitsemisen. Tämä on positiivinen kehitys, jos se tarkoittaa, että lapset saavat tarvitsemaansa apua, mutta se myös herättää kysymyksiä siitä, kuinka paljon diagnosoimisessa on muuttunut viime vuosina. Onko kyseessä todellinen lisääntynyt tarve, vai onko diagnosoimiskynnys alennettu niin, että aiemmin hoitamattomat oireet nyt lääkitään?

Antibioottien käyttö laskussa

Samaan aikaan kuin hermostolääkkeiden käyttö on kasvanut, antibioottien käyttö on laskenut. Lasten antibioottien käyttö on pudonnut 29,8 prosentista 23,7 prosenttiin vuosien 2017 ja 2025 välillä. Tämä on hyvä uutinen, sillä se viittaa siihen, että antibioottiresistenssin torjunta on toiminut. Kelan tutkimuspäällikkö Heini Kari sanoo, että tilanne on hyvä ja siirtyy oikeaan suuntaan, mutta laajakaististen antibioottien käyttöä tulisi edelleen vähentää.

Tämä on merkittävä saavutus, sillä antibioottiresistenssi on yksi suurimmista uhkista julkiselle terveydelle. Suomen malli, jossa antibioottien käyttö on hallittua, on ollut esikuva monille muille maille. Nyt kun hermostolääkkeiden käyttö on kasvanut, se korostaa sitä, kuinka monipuolisesti lääkitys muuttuu. Emme ole enää vain antibioottien maata, vaan myös lääkityksen maata, jossa aivojen toimintaa säädetään laajasti.

Mikä on muuttunut diagnosoimisessa?

Tutkijat sanovat, että kasvu heijastaa muutosta ADHD:n tunnistamisessa. Aiemmin oireet saattoivat jäädä huomaamatta tai tulkita väärin. Nyt ne tunnistetaan aiemmin, ja hoito aloitetaan nopeammin. Tämä on positiivinen kehitys, sillä lapset, jotka kärsivät huomiomattomuudesta tai hyperaktiivisuudesta, saavat apua ennen kuin ongelmat ovat ehtineet kasvaa kohtalokkaiden suuriksi.

Samaan aikaan hoidon kynnys on alennettu. Tämä tarkoittaa, että lääkärin on helpompi määrätä lääkettä, kun oireet ovat selvät. Samalla palveluiden saatavuus on parantunut, mikä on mahdollistanut laajemman lääkitsemisen. Tämä on merkittävä muutos, sillä aiemmin lapset saattoivat odottaa hoitoa pitkään, tai heidän tarpeensa saattoivat jäädä huomaamatta. Nyt he saavat apua nopeammin.

Mikä on seuraava askel?

Tutkimus on ensimmäinen lajissaan Suomessa, ja se antaa meille ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan lasten lääkityksestä. Tämä on arvokasta tietoa, joka auttaa suunnittelemaan tulevaa hoitoa ja tutkimaan, miksi käyttö on kasvanut. Se myös antaa perheille ja terveydenhuollon ammattilaisille työkaluja keskustella lääkityksestä avoimesti.

Seuraava askel on ymmärtää, miksi käyttö on kasvanut niin nopeasti. Onko kyseessä todellinen lisääntynyt tarve, vai onko diagnosoimiskynnys alennettu? Onko hoito tehokasta, vai onko se vain oireiden peittämistä? Nämä kysymykset vaativat lisää tutkimusta, ja tämä tutkimus on ensimmäinen askel siihen suuntaan. Se antaa meille perustan keskustella lasten terveydestä avoimesti ja perustella päätökset tieteeseen.