Naali on Suomen uhanalaisimpia nisäkkäitä, mutta pesinnät Enontekiön tuntureilla antavat toivoa. Katsaus kannan elpymiseen, suojelutoimiin ja punaketun tuomaan uhkaan pohjoisessa luonnossa.
Suomen pohjoisimmilla tuntureilla elää yksi maamme harvinaisimmista eläimistä. Naali oli pitkään lähes kadonnut Suomen luonnosta, mutta viime vuosien pesinnät ovat herättäneet varovaista toivoa lajin tulevaisuudesta. Tarina naalin paluusta on samalla kertomus pitkäjänteisestä suojelutyöstä ja ilmastonmuutoksen tuomista uusista uhkista. Tässä artikkelissa tarkastelemme naalin tilannetta saatavilla olevien tietojen ja julkaistujen lähteiden pohjalta.
Harvinaisin nisäkkäämme
Naali on ikoninen mutta hauras osa pohjoista luontoamme. Saatavilla olevien tietojen mukaan naali on yksi Suomen uhanalaisimmista nisäkkäistä, ja sen kanta romahti erittäin alhaiseksi jo vuosikymmeniä sitten. Pieni, valkoiseen talviturkkiin pukeutuva peto on sopeutunut ankariin tunturioloihin, mutta juuri erikoistuminen karuun ympäristöön tekee siitä myös haavoittuvan. Lajin kohtalo on tullut monelle luonnonystävälle tärkeäksi mittariksi pohjoisen luonnon tilasta.
Romahduksesta hitaaseen nousuun
Naalin lähihistoria on ollut dramaattinen. Saatavilla olevien tietojen mukaan koko Fennoskandian kanta oli alimmillaan 2000-luvun alussa vain muutamia kymmeniä aikuisia yksilöitä, mikä toi lajin lähelle häviämistä alueelta. Vuosien suojelutyön jälkeen tilanne on hitaasti kohentunut, ja pohjoismaiden yhteinen aikuiskanta on julkaistujen arvioiden mukaan noussut noin 550 yksilöön. Nousu on rohkaiseva, mutta laji on edelleen kaukana turvatusta tulevaisuudesta.
Pesinnät antavat toivoa
Suomen osalta merkittävimmät uutiset koskevat onnistuneita pesintöjä. Saatavilla olevien tietojen mukaan Enontekiön tunturialueella havaittiin kolme onnistunutta naalinpesää, joista löytyi yhteensä ainakin yhdeksän pentua. Kyseessä oli kolmas peräkkäinen onnistunut pesimävuosi, mikä on merkittävä käänne pitkään jatkuneen hiljaiselon jälkeen. Jokainen onnistunut pesintä kasvattaa kantaa ja vahvistaa toivoa siitä, että naali voi jälleen vakiintua Suomen tuntureille.
Ennätysvuosi ja pitkä tauko
Viime vuosien kehitys näyttää valoisammalta kuin pitkään aikaan. Saatavilla olevien tietojen mukaan ensimmäinen onnistunut pesintä yli 25 vuoteen tapahtui vuonna 2022, ja seuraavana vuonna kirjattiin ennätykselliset viisi pesää, joista löytyi ainakin 16 pentua. Nämä luvut kertovat, että oikeanlaiset suojelutoimet voivat kääntää jopa erittäin uhanalaisen lajin suunnan. Samalla ne muistuttavat, kuinka pitkä ja hauras tie kannan elpyminen on ollut.
Naapurimaiden vahvat kannat
Suomen naalit ovat osa laajempaa pohjoismaista kokonaisuutta. Saatavilla olevien tietojen mukaan Suomessa havaitaan vuosittain vain noin 10 - 20 yksilöä, mutta havainnot ovat lisääntymässä. Ruotsissa kirjattiin yhtenä vuonna ainakin 39 pesää, ja Norjassa jopa 58 pesää alustavien tietojen mukaan. Naapurimaiden vahvemmat kannat ovat Suomelle tärkeitä, sillä yksilöiden liikkuminen rajojen yli voi vahvistaa myös meidän harvalukuista kantaamme.
Tunturi on naalin koti
Naalin kohtalo on erottamattomasti sidoksissa tunturiluontoon. Laji tarvitsee laajoja, avoimia tunturialueita pesintään ja saalistukseen, ja sen ravinto koostuu perinteisesti pienistä jyrsijöistä. Karu ja kylmä ympäristö on naalille etu, sillä paksu talviturkki ja pienet korvat auttavat säilyttämään lämpöä. Juuri tämä erikoistuminen tekee lajista kuitenkin herkän ympäristön muutoksille, jotka voivat horjuttaa koko sen elinpiirin tasapainoa.
Punakettu suurin kilpailija
Yksi naalin pahimmista uhista tulee sukulaislajilta. Saatavilla olevien tietojen mukaan suurempi ja voimakkaampi punakettu on levinnyt yhä pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen myötä ja kilpailee naalin kanssa pesäpaikoista. Metsähallituksen Jukka Ikonen on todennut, että tuntureille levinneet punaketut ovat pahin kilpailija. Punaketun eteneminen tunturialueille kaventaa naalin elintilaa ja tekee jäljellä olevien alueiden turvaamisesta entistä tärkeämpää.
Ravinto ja geenit haasteina
Kilpailun lisäksi naalia koettelevat muutkin tekijät. Saatavilla olevien tietojen mukaan pienten jyrsijöiden, kuten myyrien ja sopulien, kannanvaihtelut vaikuttavat suoraan naalin ravinnon saantiin ja pesinnän onnistumiseen. Toinen huolenaihe on perimä, sillä sukusiitos ja osapopulaatioiden välinen riittämätön geenivirta heikentävät kannan elinvoimaa. Nämä haasteet osoittavat, että pelkkä yksilömäärän kasvu ei vielä yksin takaa lajin pitkän aikavälin selviytymistä.
Ihmisen apu ratkaisevaa
Naalin elpyminen ei olisi ollut mahdollista ilman aktiivista ihmisen apua. Saatavilla olevien tietojen mukaan keskeisiä suojelutoimia ovat lisäruokintapisteet, jotka on suunniteltu punakettujen ulottumattomiin, punaketun pyynti tunturialueilla sekä Norjan tarhoissa syntyneiden naalien vapauttaminen luontoon. Lisäksi pesäpaikkoja tarkastetaan vuosittain ja työtä koordinoi erillinen naalityöryhmä. Nämä toimet ovat vaatineet pitkäjänteisyyttä ja usean toimijan tiivistä yhteistyötä.
Yhteistyötä yli rajojen
Suojelu on luonteeltaan kansainvälistä, kuten laji itsekin. Saatavilla olevien tietojen mukaan työtä tekevät yhdessä muun muassa Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF Suomi, ja toimintaa on toteutettu Felles fjellrev -hankkeen kautta, joka tarkoittaa yhdessä naalin puolesta. Hanketta on rahoitettu Euroopan unionin Interreg Aurora -ohjelmasta vuosina 2024 - 2026. Rajat ylittävä yhteistyö on välttämätöntä, koska naalikannat jakautuvat useiden maiden kesken.
Toivoa mutta ei varmuutta
Naalin tarina on rohkaiseva esimerkki siitä, että uhanalaisenkin lajin suunta voidaan kääntää. Samalla se muistuttaa, kuinka hauras tilanne yhä on, kun ilmastonmuutos ja kilpailu muokkaavat pohjoista luontoa. Peräkkäiset onnistuneet pesimävuodet ovat merkittävä saavutus, mutta yksilömäärät ovat edelleen pieniä ja uhat todellisia. Naalin tulevaisuus riippuu siitä, jatkuuko suojelutyö ja säilyvätkö tunturit sellaisina, että laji voi niissä menestyä.
Yhteenveto
Yhteenvetona voidaan todeta, että naali elää käännekohtaa uhan ja toivon välissä. Saatavilla olevien tietojen mukaan pohjoismainen kanta on noussut noin 550 yksilöön, Enontekiöllä on nähty peräkkäisiä onnistuneita pesintöjä ja suojelutoimet tuottavat tulosta. Toisaalta punakettu, ravinnon vaihtelut ja perinnölliset ongelmat pitävät lajin yhä tarkkailun alla. Naalin kohtalo on muistutus siitä, että pohjoisen luonnon monimuotoisuuden vaaliminen vaatii sitkeää ja pitkäjänteistä työtä.