Huuhkaja, pohjolan yökuningas: miksi Suomi rakastaa pöllöjään

Hämärtyvässä syysillassa suomalainen metsä hiljenee, ja sitten kaukaa kantautuu syvä, kumea huhuilu. Hetken päästä puiden yllä liukuu äänettömästi valtava siivekäs hahmo, jonka silmät hehkuvat oranssina pimeydessä. Se on huuhkaja, pohjoisen metsien salaperäinen yökuningas ja Euroopan suurin pöllö.

Euroopan suurin pöllö

Huuhkaja on todellinen jättiläinen. Sen siipien kärkiväli voi yltää lähes kahteen metriin, ja se saalistaa voimakkain kynsin jopa jäniksiä, muita lintuja ja pienempiä pöllöjä. Korkealla päässä törröttävät höyhentupsut ja suuret oranssit silmät tekevät siitä heti tunnistettavan hahmon metsän hämärässä.

Nimensä mukaisesti se ilmoittaa läsnäolostaan matalalla, kauas kantavalla huu-huu-äänellä, joka kuuluu erityisesti keväthämärissä. Pehmeäreunaiset sulat vaimentavat lennon lähes täysin, joten saalis harvoin kuulee, kun tämä hiljainen metsästäjä lähestyy yön pimeydessä.

Jalkapallomaan tunnus

Harva luonnoneläin on noussut Suomessa yhtä rakastetuksi symboliksi. Vuonna 2007 villi huuhkaja keskeytti Suomen ja Belgian jalkapallo-ottelun Helsingin Olympiastadionilla, lenteli kentän yllä ja laskeutui maalin ylärimalle. Lintu varasti koko shown ja jäi lähtemättömästi kansakunnan mieleen.

Tuosta hetkestä tuli legenda. Kansa risti linnun Bubiksi, ja pian koko Suomen jalkapallomaajoukkue sai lempinimekseen Huuhkajat. Näin metsien hiljaisesta yöpetolinnusta kasvoi yllättäen koko maan urheiluylpeyden tunnus, jota kannattajat huutavat katsomoissa yhä tänäkin päivänä.

Viirupöllö, metsän peloton vartija

Huuhkaja ei ole ainoa kuuluisa pöllömme. Suomi on Euroopan tärkeintä aluetta myös viirupöllölle, vaaleaotsaiselle ja pyöreäpäiselle metsän asukille. Se on kuuluisa pelottomuudestaan: pesänsä lähelle eksynyttä ihmistä se puolustaa niin raivokkaasti, että tutkijat käyttävät usein kypärää ja kasvosuojaa.

Muuten viirupöllö on kärsivällinen ja taitava saalistaja, joka kuuntelee lumen tai sammaleen alta myyrän pienintäkin rapinaa. Se pesii mielellään puunkoloihin ja ihmisen rakentamiin pönttöihin, ja hyvinä myyrävuosina sen poikaset menestyvät erityisen hyvin metsän suojassa.

Pöllöjen luvattu maa

Suomea voisi hyvin kutsua pöllöjen luvatuksi maaksi. Laajat havumetsämme tarjoavat kodin toistakymmenelle pöllölajille, joukossa mahtava lapinpöllö, päiväsaikaankin saalistava hiiripöllö ja peukalonpään kokoinen varpuspöllö, joka on koko pohjoisen pienin pöllö.

Näiden lintujen määrä elää voimakkaasti luonnon rytmissä. Metsien myyräkannat nousevat ja romahtavat muutaman vuoden sykleissä, ja niiden mukana vaihtelee myös pöllöjen menestys. Runsaana myyrävuonna metsä voi olla täynnä pöllöjen ääniä, seuraavana lähes autio ja hiljainen.

Yön äänettömät saalistajat

Pöllöt ovat hämmästyttäviä yön metsästäjiä. Niiden pehmeät höyhenet vaimentavat lennon äänettömäksi, ja epäsymmetrisesti sijoittuneet korvat auttavat paikantamaan saaliin pelkän äänen perusteella jopa täydessä pimeydessä. Suuret silmät puolestaan keräävät heikonkin valon erittäin tehokkaasti.

Tästä taidosta on hyötyä myös meille ihmisille. Saalistaessaan lukemattomia myyriä ja muita jyrsijöitä pöllöt pitävät luonnostaan kurissa eläimiä, jotka muuten runsastuisivat pelloilla ja metsissä. Ne ovat siis hiljaisia ja täysin ilmaisia luonnon tuholaistorjujia.

Uhat metsän kuninkaille

Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. Vanhojen metsien häviäminen vie pöllöiltä pesäpaikkoja, kun kolopuita ja rauhallisia korpia on yhä vähemmän. Huuhkajille vaarallisia ovat myös sähkölinjat, tiet ja rautatiet, joilla moni komea lintu valitettavasti kohtaa loppunsa.

Onneksi näitä metsän kuninkaita voidaan myös auttaa. Pesäpönttöjen rakentaminen, vanhojen metsien ja kolopuiden säästäminen sekä rauhallisten pesimäalueiden turvaaminen antavat pöllöille mahdollisuuden jatkaa elämäänsä myös tulevaisuudessa.

Kun metsä katsoo takaisin

Kun kuljen kameran kanssa hämärtyvässä metsässä, pysähdyn aina kuuntelemaan noita ääniä. Jos onni suo, kaukaa saattaa tuijottaa kaksi hehkuvaa silmää, ja tunnen kuinka metsä ikään kuin katsoo takaisin. Minulle huuhkaja on muistutus siitä, että villi ja arvaamaton luonto elää yhä aivan kotimetsissämme.