Laulujoutsen: Suomen kansallislintu ja pohjolan valkoinen kuningatar

Kun keväinen järvi vapautuu jäistä ja ilmoille kajahtaa voimakas, torvimainen huuto, tietää jokainen suomalainen, että pohjola on herännyt pitkästä talvestaan. Tuo ääni kuuluu laulujoutsenelle, Suomen kansallislinnulle ja yhdelle koko maamme luonnon rakastetuimmista symboleista.

Pohjolan kansallislintu

Laulujoutsen valittiin Suomen kansallislinnuksi vuonna 1981, ja siitä lähtien se on edustanut erämaidemme kauneutta ja koskematonta puhtautta. Valkoinen ja ryhdikäs lintu on suomalaisille paljon enemmän kuin pelkkä vesilintu, se on koko pohjoisen luonnon elävä vertauskuva.

Laulujoutsenen arvostus näkyy myös aivan konkreettisesti arjessamme. Suomalaisen yhden euron kolikon kääntöpuolella lentää nimittäin kaksi laulujoutsenta, jotka kuvaavat linnun vapautta ja sen erottamatonta yhteyttä pohjoiseen maisemaan sekä sen ihmisiin.

Laulava lintu

Nimensä laulujoutsen on saanut kauas kantavasta äänestään. Sen huuto on kirkas ja soinnikas, ja se kaikuu kevätaamuina järvien yllä kuin torvien fanfaari, joka julistaa uuden vuodenajan alkua ja pesimäkauden käynnistymistä pohjoisilla vesillä.

Ulkonäöltään laulujoutsenen erottaa läheisestä kyhmyjoutsenesta parhaiten sen ryhdikkäästä, suorasta kaulasta sekä keltamustasta nokastaan. Siinä missä kyhmyjoutsen pitää kaulaansa usein kaarella, laulujoutsen ui tavallisesti kaula pystyssä ja hyvin arvokkaan näköisenä.

Paluu sukupuuton partaalta

Nykyinen menestystarina kätkee taakseen yllättävän synkän luvun. Vielä 1900-luvun puolivälissä laulujoutsen oli metsästyksen vuoksi lähes kokonaan kadonnut Suomesta, ja 1940-luvun lopulla koko maassa arvioitiin pesivän enää vain noin viisitoista paria.

Nuo viimeiset parit olivat vetäytyneet ihmisen ulottumattomiin, Lapin ja Kuusamon syrjäisimmille erämaajärville. Siellä, kaukana asutuksesta, ne pitivät sinnikkäästi pintansa ja odottivat aikaa, jolloin ihmisten suhtautuminen niihin vihdoin muuttuisi.

Kirjan voima

Käänteentekevän muutoksen sai aikaan eläinlääkäri ja kirjailija Yrjö Kokko. Hänen kirjansa Laulujoutsen sekä muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyt teos Ne tulevat takaisin koskettivat 1950-luvulla suomalaisten sydämiä ja avasivat silmät lajin ahdingolle.

Kokon herättämä myötätunto muutti vähitellen koko kansan asenteita, ja laulujoutsenesta tuli rauhoitettu ja tarkasti suojeltu laji. Yksittäisen ihmisen ja hänen sanojensa voima käänsi näin lopulta lähes menetetyn linnun kohtalon takaisin parempaan suuntaan.

Yli kymmenentuhatta paria

Suojelun tulokset ovat olleet suorastaan huikeita. Viime vuosikymmeninä laulujoutsen on levinnyt takaisin lähes koko maahan ja pesii nykyään myös Etelä-Suomen vesillä, joilta se oli aikoinaan kokonaan hävinnyt ihmisen toiminnan seurauksena.

Nykyään Suomessa arvioidaan pesivän jo yli kymmenentuhatta laulujoutsenparia. Laji, joka oli aikanaan aivan katoamisen partaalla, on siis palannut runsaslukuisena, ja sen tarina on yksi suomalaisen luonnonsuojelun kauneimmista ja rohkaisevimmista kertomuksista.

Suuri muutto

Laulujoutsen on muuttolintu, joka palaa talvehtimisalueiltaan hyvin varhain, usein jo maaliskuussa, heti kun ensimmäiset sulapaikat avautuvat. Silloin sen kaikuva ääni kertoo pohjoisen ihmisille, että pitkä ja pimeä talvi alkaa vihdoinkin olla ohi.

Syksyllä, loka- ja marraskuun aikaan, joutsenet kokoontuvat suuriksi parviksi ja suuntaavat kohti eteläisen Ruotsin, Tanskan ja Pohjanmeren rannikoiden lämpimämpiä vesiä. Monet niistä pysyvät saman kumppanin rinnalla uskollisesti läpi koko elämänsä.

Erämaan elävä symboli

Tänä päivänä laulujoutsen on paljon enemmän kuin yksi lintulaji muiden joukossa. Sen paluu kertoo meille, että ihmisten asenteiden muuttuessa myös luonnolle voidaan antaa uusi mahdollisuus, ja että jo lähes menetetty voidaan vielä pelastaa.

Kun laulujoutsenen huuto seuraavan kerran kaikuu kevätjärven yllä, se ei ole vain kauniin linnun ääni. Se on samalla muistutus siitä, kuinka arvokasta pohjoista luontoamme kannattaa vaalia myös tuleville sukupolville, jotta nekin saisivat vielä kuulla saman äänen.